Sata vuotta sitten lasten ja nuorten kasvatuksessa käytettiin toisenlaisia keinoja kuin nykyään. Bengtsåriin perustettu kasvatuslaitos oli esimerkki siitä, miten pahatapaisiksi määriteltyjä tai muuten "kunnon" kasvatuksen tarpeessa olevia lapsia yritettiin voimalla ja kurilla muokata mallikelpoisiksi kansalaisiksi. 

 Aluksi Helsinki osti Bengtsårin ja lähisaaret

Helsingin kaupungin kasvatuslautakunta tuli 1900-luvun alussa siihen tulokseen, että huonosti käyttäytyviä lapsia varten tarvitaan suljettu sisäoppilaitos. Laitos haluttiin sijoittaa paikkaan, joka olisi kaukana Helsingistä ja muustakin asutuksesta. Sopiva paikka löytyi lopulta Bromarvin kunnan Bengtsårin kylästä, josta Helsinki päätti vuonna 1907 ostaa Södergård- ja Norrgård-nimiset maatilat. Tilat käsittivät Bengtsårin saaren, joukon lähisaaria sekä ympäröivää vesialuetta.

Kasvatuslaitos aloitti 1908

Heti kaupanteon jälkeen Bengtsårissa aloitettiin vanhojen rakennusten kunnostaminen ja kasvatuslaitoksen tarvitsemien lisärakennusten tekeminen. Ensimmäiset kahdeksan lasta otettiin kasvatuslaitokseen vuonna 1908. Lasten määrä kasvoi vähitellen niin, että myöhempinä vuosina saarella oli keskimäärin 80-90 lasta. Laitos oli tarkoitettu sekä suomen- että ruotsinkielisille noin 10-18 vuotiaille pojille. Vuonna 1926 kasvatuslaitos-nimestä luovuttiin, ja laitoksen nimeksi tuli Bengtsårin koulukoti. Kulkeminen ja tavaroiden kuljettaminen Bengtsåriin tapahtui alkuvuosina soutamalla; moottorivene saatiin vasta myöhemmin. Puhelinlinja ja oma käsivälitteinen puhelinkeskus saatiin käyttöön jo alkuvuosina. Saarelle rakennettiin vesijohtoverkko, jonka piiriin tulivat lähes kaikki koulukodin rakennukset. Osaan rakennuksista tehtiin keskuslämmitys. Kymmenen ensimmäistä vuotta oltiin öljylamppujen varassa, mutta vuonna 1929 saatiin sähköt. Alussa oltiin oman voimalaitoksen varassa; myöhemmin liityttiin mantereen sähköverkkoon.

Lapset tulivat köyhistä ja rikkinäisistä kodeista

Muutamaa harvaa poikkeusta lukuun ottamatta koulukodin ja myöhemmin kasvatuslaitoksen pojat olivat lähtöisin kodeista, joiden ongelmiksi kirjattiin mm. juoppoutta, siveetöntä elämää ja rikollisuutta. Lapset olivat joutuneet Bengtsåriin koska poliisi, koulu, kasvatuslautakunta tai aikaisempi laitos oli luokitellut heidät laitoskasvatusta tarvitseviksi. Selvityksistä, jotka tehtiin Bengtsårin koulukodin viimeisten toimintavuosien aikana 1930-luvulla, ilmenee että kotitaustaltaan köyhien lasten osuus oli pienentynyt laitoksen alkuvuosista, mutta edelleenkin lähes 90 % pojista oli köyhistä oloista. Kolmannes heistä oli syntynyt avioliiton ulkopuolella. Avioliitossa syntyneiden poikien kodeista lähes puolet oli sellaisia, että ainakin toinen vanhemmista oli kuollut.

Taudit ja loiset kiusasivat

Bengtsårin koulukodin riesana olivat ajoittaiset tarttuvat taudit ja loiset. Esimerkiksi vuonna 1926 lapsilla todettiin muun muassa trakooma-silmätulehdusta, kihomatoa, sukkulamatoa, lapamatoa ja syyhyä. Samana vuonna todettiin myönteisenä asiana, että sirkat olivat hävinneet leipomosta ja että torakoita ei oltu pitkään aikaan nähty keittiössä eikä pannuhuoneessa. Mutta luteita ja vaatetäitä löydettiin rakennuksista.

Opinahjoina kansakoulu ja "ammattikoulu"

Koulukoti jakautui kansakouluun ja työosastoon. Työosastossa opetettiin muun muassa suutarin-, räätälin-, puusepän- ja sepänammatteihin kuluvia töitä. Lisäksi opetusta annettiin puutarha- ja maataloustöissä samalla kun oppilaat osallistuivat koulukodin maatilan töihin. Bengtsårin laitoksessa oli enimmillään noin 25 työntekijää. Työnimikkeitä olivat mm. kansakoulunopettajia, veistonopettaja, räätälimestari, suutarimestari, puutarhuri, karjanhoitaja, lämmittäjä-mekaanikko, kalastaja, tallimies, renki, keittäjä, leipoja, pesijä, palvelija ja oppilaiden hoitaja.

Karkulaisia odotti selkäsauna

Laitoksessa vallitsi ankara kuri, ja rikkomuksista rangaistiin. Koulu- ja työpäivät olivat pitkiä. Pojat kärsivät tautien lisäksi loisista ja syöpäläisistä. Ei ole ihme, että Bengtsårista pyrittiin pois. Kasvatuslaitoksen alkuvuosina lähes puolet pojista lähti karkuun. Lähes kaikki karkurit saatiin jossain vaiheessa kiinni. Koulukodin viimeisinä vuosina 1930-luvulla useimpina kuukausina saarelta pyrki karkuun noin 3-5 poikaa. Karkulaisia rangaistiin selkäsaunalla ja arestilla.

Talvisodan rauhanehtojen mukaisesti Hanko ympäristöineen vuokrattiin Neuvostoliitolle. Bengtsår kuului vuokra-alueeseen, joten saaresta oli lähdettävä maaliskuussa 1940. Lastensuojelulautakunnan kanta oli ainakin jo vuodesta 1938 lähtien ollut, että Bengtsårin koulukodin merkitys vähenee ja että sitä ei pidemmän päälle tarvita. Niinpä koulukodin toimintaa ei käynnistetty enää uudelleen sen jälkeen, kun Neuvostoliiton sotavoimat poistuivat saarelta vuonna 1941.

Keskeiset lähteet:

• Bengtsårin koulukodin asiakirjat. (Helsingin kaupunginarkisto)
• Kertomus Helsingin kaupungin kunnallishallinnosta. [Helsingin kaupungin vuosikertomukset.] Vuosittaiset julkaisut vuosilta: 1906- 1940, Helsingin kaupunki. (Helsingin kaupunginarkisto)
• Helsingin kasvatuslautakunnan raportti Helsingin kaupunginvaltuustolle 22.10.1909. Teoksessa Helsingin kaupunginvaltuuston painetut asiakirjat vuodelta 1910. Helsingin kaupunki. (Helsingin kaupunginarkisto)
• Helsingin kaupungin rakennuskonttorin lausunto 6.3.1907. Helsingin painetut asiakirjat vuodelta 1907. Helsingin kaupunki. (Helsingin kaupunginarkisto)
• Helsingin kaupungin tilasto VI. Opetuslaitokset, 3. 1918-19. Helsingin kaupungin tilastokonttori 1921. Helsingin kaupunki. (Helsingin kaupunginarkisto)
• Outinen, Merja: "Bengtsårin pojat" - helsinkiläisiä poikia Bengtsårin kasvatuslaitoksessa 1908-1918. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto 2006.